🔥

Balls of Steel

🔥

Live – Laugh – Love

Balls of Steel blogi – Eli teräksiset vitjakellit.

”Simple, not easy”

Täytin 46 vuotta tänään ja etsiskelin parasta tapaa kirjoittaa muistiinpanoja ylös kun se on loistavaa terapiaa ja motivoi treenaamaan kovempaa ja paremmin. Sain domainin ja hostingin 1,50 € vuodeksi. Ihan sopiva hinta. WordPress on sen verran paska alusta et sen hostaaminen pitäisi olla ilmaista. No tällä nyt kuitenkin mennään ja yritetään turhautua liikaa. Teen oikeita töitäkin front-end kehittäjänä nimenomaan wordpressin parissa. Tärkeämpää elämässäni on kuitenkin perhe, treenaaminen (tähän kuuluu kaksi alakategoriaa ja yhdessä ne muodostavat pyhän kolminaisuuden: Treeni, Ruoka ja uni.

Roope Garcia Lappeenranta

Oon sairastanut Retinopathia Serosa Centralista vuodesta 2019 alkaen mutta helmikuussa 2025 tilanne eskaloitui niin pahaksi että vasta silloin hain diagnoosin. Mitään varmaa hoitoa ei ole mutta on todettu että injektiopistokset silmään ovat auttaneet. Viimeisen puolen vuoden aikana oon saanut 4 pistosta. Erikoinen kokemus se joka kerta on ollut, ei siihen taida tottua koskaan.

Täällä blogissa on nyt ainakin 60 artikkelia jotka kertoo vaihtelevasti elämästäni. Tykkään kirjoittaa vaikka niitä ei kukaan koskaan lukisi. Ehkä tästä jää pieni päiväkirja omille lapsukaisille jos ei muuta. 52 artikkelia kertoo vuoden koettelemuksesta, jossa halusin treenata salilla joka päivä vuoden ajan. Ajoin pyörällä salille aina kuin vain pystyin ja rakastin sitä. Lepopäiviä taisi olla 7 + influenssa piti poissa salilta 9 päivää. 49 viikkoa keho kesti mukana kunnes romahdus tuli.

Juhannussiman aikoihin aloitin Clarence Kennedyn 14 week powerlifting ohjelman ja se oli sen tason menestys että en malttaisi millään odottaa että voin aloittaa sen uudelleen. Tässä välissä on kuitenkin otettava hetki rennommin ja sen teen Doug Hepburnin tyyliä noudattaen. Voima pysyy hyvin ja palautuminen on parempaa.

Unen sain kuntoon loppujen lopuksi taisteltuani viimeiset 20 vuotta unettomuuden kanssa. Nyt viimeisen kuukauden keskiarvo on 7 t 5 min. Ihan huikeeta entiseltä vuorotyöläiseltä. Se paska oli vähällä pilata kaiken. Kaikki vuorotyötä tekevät: Lopettakaa välittömästi, se vie terveyden.

Se riittäköön esittelyksi. Treenaan Lappeenrannan Syke Training Centerillä ja haaveilen/suunnittelen kotiin ulkosalia, jossa treenaan sitten aina siihen asti kunnes pakkaset alkaa.

1 rep max kokeilut. Ekan kerran ever 🙂